Mutta aluksi voisin ehkä tehdä pienen briiffin siitä miten tähän oikein päädyttiin ja samalla esitellä itseni. Eli päädyin pari vuotta sitten Hämeenlinnasta parin mutkan kautta opiskelemaan Mikkelin ammattikorkeakouluun ympäristöteknologiaa. Jo heti opiskelujen alussa minulle valkeni, että meidän alalta olisi erittäin hyviä mahdollisuuksia lähteä joko vaihtoon tai harjoitteluun mihin päin maailmaa tahansa. Silloin jo päätin että jossakin vaiheessa lähden johonkin tutkimaan jotakin - mielellään kehitysmaahan. Opinnot sain suoritettua normaalia nopeammin, joten minulle tuli eteen mahdollisuus tehdä myös opinnäytetyö harjoittelun ohella. Parin hakemuksen ja hetken miettimisen jälkeen sain eteeni mahdollisuuden lähteä Afrikkaan. Suostuteltuani jonkin aikaa ihmisiä, suostui Juha (ainoana koko koulun ympäristöteknologian opiskelijoista!!) lopulta lähteä valokuvauksesta innostuneena mukaan. Näin matkasta lopulta tuli totta!
Tänne blogiin yritän siis ahkerasti koota kaikki mitä matkan suunnitteluun, projektin suunnitteluun sekä itse matkaan ja projektiin liittyy - eli täältä voi lukea myös kenties aika yksityiskohtaisesti siitä mitä oppariini tulee ja miten se oikein edistyy =) (ainakin toivottavasti...)
Eiköhän tämä tältä kerralta riittele,
Asante na kwaheri!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti