Kello soittaa Ngorongoro.
torstai 29. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Hakuna matata?
Huomaa ettei tännekään enää kovin paljon jaksa kirjoitella, kun lähtö Suomeen lähenee jo huimaa vauhtia. Projektikin on jo siinä vaiheessa, ettei tee mieli mitään uutta enää aloittaa ja käynnissä olevat hommat alkaa olemaan jo pulkassa - kirjoitushommia sen sijaan riittää vielä runsaasti!
Ei sitten viikolla tehty kirjallisen työn lisäksi oikeastaan muuta kun tiistaina käytiin tsekkaamassa vessa ja antamassa kukille vähän lannoitetta. Torstaina ja perjantaina meidän pitikin sitten mennä kouluihin ottamaan vähän pöydiltä bakteerikokeita (kun kaikki Hygicult-liuskat ei mene virtsakokeisiin), mutta jotenkin se vain jäi =) huomenna!!! Aika paljon sain kuitenkin kirjallisia hommia kasaan ja Juha on ihan kivasti saanut omia kuviin liittyviä koulujuttuja tehtyä. Tuntuu että niitä kuviakin on jo niiiin hirveästi, ettei niitä tule enää kovin paljoa otettua. Ainiin, teinpä nuo loput bakteerikokeet virtsasta vielä loppuviikosta - tai oikeastaan tänään. Eli on sitä pikkusen jotain tehty!
Kari sen sijaan haluaisi että aloitetaan vielä yhteen kouluun rakentamaan vessoja. Enpä tästä sitten ole niin kovin innotustunut, kun en enää MILLÄÄN jaksaisi ruveta kinaamaan Clementin kanssa asiasta. Hän kun on ollut kovin tyytyväinen letkeisiin työpäiviin sen jälkeen, kun saatiin tuo eka vessa valmiiksi... Katsellaan. Vähäsen alkaa tuntua siltä, että mitä lähemmäs Suomeen paluu tulee, sitä enemmän sitä odottaa =) ja sitä vähemmän sitä täällä jaksaa enää mitään uutta tehdä!
Käytiin lauantaina tuossa läheisessä Kunduchi Beachin vesipuistossa Siinan ja Sannin kanssa. Tulipahan pitkästä aikaa laskettua vesiliukumäkeä! Ja ihan minun tyylillä taas kerran, kun tuloksena oli pieni haava polvessa ja nenä ja korvat ja joka paikka ihan täynnä vettä =) Tänään sitten olikin taas vaihteeksi shoppailupäivä - nyt on noin puolet kaikista joululahjoista ostettu! Eipä muuten tunnu yhtään jouluiselta fiilikseltä - jostain kumman syystä... Mutta enpä ole varmaan koskaan ennen joulua näin paljon odottanut!
Tuli tänään tässä illalla pohdiskeltua Siinan ja Sannin kansssa siitä, miten hyvin sitä täällä on oikein tullut varottua ruokia ja huolehdittua käsihygieniasta ym... ei loppua kohden oikeastaa yhtään. Kovat suunnitelmat oli siitä, että paikan päällä ei saa sitten mennä uimaan makeaan veteen (joo kävinpä uimassa Kilimanjaron vesiputouksilla ja tuossa kyseisessä vesipuistossa, jonka veteen ei varmaan laiteta yhtään klooria), pitää varoa kävelemistä paljain jaloin (no kyllä on tullut jossain paikoissa käveltyä), pitää varoa salaatinsyöntiä (no alusta alkaen söin, koska tiesin että en voi olla kolmea kuukautta ilman salaattia), ei saa juoda juomia joissa on jääpaloja (no tänään tajusin vasta puolet kokiksestani juotua että siihen oli lisätty jääpaloja), käsidesiä pitää käyttää vähän väliä (noh, toinen mukaan ottamista käsidesipulloista on ihan täynnä)... Keskustelu siis lähti liikkeelle, kun ensiksi Sanni huomasi jotain outoa ihottumaa jalassaan, ja eilen huomasin minäkin jotain epämääräistä ihottumaa vasemmassa kädessäni. HYI, luinpas juuri äskön tuon blogipostauksen jonka olin ennen matkaa rokotuksista ja loisista kirjoittanut =)

Meidän koepuutarha. (c) Juha |
Vessan ympärille on kasvanut pienimuotoinen viidakko! (c) Juha |
Vähäsen lannoitusta. (c) Juha |
Käytiin lauantaina tuossa läheisessä Kunduchi Beachin vesipuistossa Siinan ja Sannin kanssa. Tulipahan pitkästä aikaa laskettua vesiliukumäkeä! Ja ihan minun tyylillä taas kerran, kun tuloksena oli pieni haava polvessa ja nenä ja korvat ja joka paikka ihan täynnä vettä =) Tänään sitten olikin taas vaihteeksi shoppailupäivä - nyt on noin puolet kaikista joululahjoista ostettu! Eipä muuten tunnu yhtään jouluiselta fiilikseltä - jostain kumman syystä... Mutta enpä ole varmaan koskaan ennen joulua näin paljon odottanut!
Eilen illalla olikin täällä talon pihalla isot hääjuhlat! Kyseessä oli Karin vaimon kaverin häät, ja koko piha oli ilta kahdeksasta lähtien täynnä juhlijoita aina aamuyöllä kello kolmeen asti. Eipä kovin paljon tullut sitten nukuttua viime yönä, mutta tulipahan täältä yläpedistä stalkattua koko ilta paikallisia häitä =)
Tuolta me tultiin alas! |
Tuli tänään tässä illalla pohdiskeltua Siinan ja Sannin kansssa siitä, miten hyvin sitä täällä on oikein tullut varottua ruokia ja huolehdittua käsihygieniasta ym... ei loppua kohden oikeastaa yhtään. Kovat suunnitelmat oli siitä, että paikan päällä ei saa sitten mennä uimaan makeaan veteen (joo kävinpä uimassa Kilimanjaron vesiputouksilla ja tuossa kyseisessä vesipuistossa, jonka veteen ei varmaan laiteta yhtään klooria), pitää varoa kävelemistä paljain jaloin (no kyllä on tullut jossain paikoissa käveltyä), pitää varoa salaatinsyöntiä (no alusta alkaen söin, koska tiesin että en voi olla kolmea kuukautta ilman salaattia), ei saa juoda juomia joissa on jääpaloja (no tänään tajusin vasta puolet kokiksestani juotua että siihen oli lisätty jääpaloja), käsidesiä pitää käyttää vähän väliä (noh, toinen mukaan ottamista käsidesipulloista on ihan täynnä)... Keskustelu siis lähti liikkeelle, kun ensiksi Sanni huomasi jotain outoa ihottumaa jalassaan, ja eilen huomasin minäkin jotain epämääräistä ihottumaa vasemmassa kädessäni. HYI, luinpas juuri äskön tuon blogipostauksen jonka olin ennen matkaa rokotuksista ja loisista kirjoittanut =)
Alussa oli hirveän tarkka kaiken suhteen, kun huomasi miten paljon likaisempaa täällä on. Nyt siihen on kuitenkin jo tottunut eikä enää oikeastaan osaa välittää mistään sen enempää kuin normaalisti Suomessakaan. Tuntuu nyt siltä, kuin olisi ihan normaalia heittää roskat tien poskeen - ei niitä enää oikeastaan huomaa. Juhakin vain miettimättä totesi kuvamateriaalia kerätessään projektipaikalta tullessa, ettei ole mitään järkeä kuvata tienposkia koska ne on yhtä puhtaita kuin Suomessa (ja siis ei todellakaan...). Kyseisessä paikassa oli vain vähän vähemmän roskia kuinn yleensä täällä päin, mutta Suomeen verrattuna todella paljon =) ei me enää muisteta miten puhdasta ja hygienistä Suomessa on!!
Mutta tällaista täällä tällä kertaa, jänniä jutusteluhetkiä meillä tytöillä! Luinpas muuten juuri uutisista että sinne Suomeen luvataan lunta, jeee! Toivottavasti on maa valkoisena kun me täältä helteestä sinne kylmyyteen saavutaan!!!
Lala salama!
torstai 22. marraskuuta 2012
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Virallinen vapaapäivä.
Hihih :) Päätettiin keneltäkään kysymättä pitää tänään Darissa olevien suomalaisten työharjottelijoiden kesken virallinen vapaapäivä - Lotta 22v. ja Sanni 24v. !!! Aivan mahtava päivä oli ja tulee kyllä olemaan ikimuistoinen!
Viime viikolla saapui jo synttäripaketti (josta ei tänää enää jostain kumman syystä ollut paljoa jäljellä), ja eilen aivan täydelliseen aikaan sain toisen paketin! Iso kiitos näistä!!
Kyllä oli aivan mahtavaa päästä tänään aamulla syömään synttäriaamiaiseksi suomalaisia hapankorppuja <3 !! Niitä siinä sitten mussutettiin koko suomalaisporukka aamulla! Riittääkin sitten varmaan koko loppu ajaksi! Ja voi noita kuivattuja mustikoita!!! Aivan ihanaa oli niitä syödä kaupasta ostetun maustamattoman jogurtin kanssa =) Muuten paketti sisälsi sitten lakua, salmiakkia, ja mun lemppareita KAURAKEKSEJÄ (etenkin nuo luomu karpalokaurakeksit!!). Saatiin siitä sitten tänään vähän rannalle piknikherkkuja!
Aamiaisen jälkeen lähdettiin sitten siis Siinan, Sannin ja Juhan kanssa tuktukilla kohti paikallista hedelmätoria ja kauppakeskusta. Käytiin ostamassa rannalle vähän piknikherkkuja - torilta mukaan lähti ananas, mangoja, passion hedelmiä ja 2 kookosta! Kauppakeskuksesta ostimme sitten kuoharia varten mukeja, ja tietenkin vettä! Tuktuk-kuski oli sen verran kiva tällä kertaa, että hän suostui odottamaan meitä ostosten ajan! Rannallekin päästiin pienten mutkien kautta - kerran juuttui tuktuk niin pehmeään hiekkaan että jouduttiin jonkin matkaa kävelemään, ja kerran peruutti tuktuk päin pylvästä =) Oli sen verran tuskasen olonen tuo kuski tuon reissun jälkeen, että päätettiin vähän tippiä sitten antaa =)

Naminaminami! |

Päästiin herkuttelemaan :) |

Koko päivä siinä sitten vierähtikin rannalla - syöden, juoden, aurinkoa ottaen, jutellen, uiden, keinuen ja kuvaillen =) mahtia <3 !!
Aivan mahtava päivä kyllä oli! Eipä sitä kovin usein ole tullut synttäreitä rannalla vietettyä, jostain kumman syystä =) Iso kiitos seuralle!!!
Ei sen kookoksen avaamiseen mitään maasaimiestä tarvita! (c) Juha |
Näin se käy! (c) Juha |
Ja hyvää oli kookos!!
Mahtava piknikki oli! (c) Juha |
Lotta 22v. !!! (c) Juha |
"Virallinen" synttärisankarikuva! (c) Juha |
Happy B-day! (c) Juha |
Löytyi sieltä rannalta rapujakin! (c) Siina |
Aivan mahtava päivä kyllä oli! Eipä sitä kovin usein ole tullut synttäreitä rannalla vietettyä, jostain kumman syystä =) Iso kiitos seuralle!!!
Päivän kruunasi kyllä täysin yksi yllätys, joka ilmestyi tässä tunti sitten meidän huoneen oven taakse. Koputus vain kuului, mutta kun Sanni meni oven avaamaan niin eipä siellä ketään näkynyt. Löytyikin sitten oven edestä pikkuruinen paketti, jossa luki "For the girl with the Hippo-smile. Happy birthday Lotta." Ja paketin sisältä löytyi pikkuruinen puinen hippo!!!! Voi kuinka söpöäää =) Hihi, aivan ihana yllätys ja koko mahtavan päivän kruunaus! Kyllä on nyt hippo-hymy pysynyt päällä koko illan. Niiiiiiin ihanan mahtavan älyttömän ihanan mahtia!!! Kiitos <3
maanantai 19. marraskuuta 2012
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Kokeita kokeita!
Eipä tule enää ihan niin ahkerasti kirjoitettua tänne blogiin, kun ei juuri mitään uutta täällä enää oikei tapahdu :) nyt on projekti siinä vaiheessa että suuri osa ajasta menee kirjallisen työn tekemiseen ja tilanteen seuraamiseen, joten joka päivä ei edes mitään jännää tapahdu. Ja toisaalta suure osan vapaa-ajasta haluan viettää rannalla joten eipä tänne ole paljoa kirjoittelemista...
Artikkelia varten selostin sitten kuivakäymälän ideaa ja käyttöä journalistille, joka tuntui olevan myös erittäin innoissaan aiheesta. Meillä jäi Juhan kanssa vähän epäselväksi mihin kyseinen artikkeli tulee, mutta ainakin journalisti on Art in Tanzanian omaa työporukkaa. Ihan sama mihin lehteen juttu tulee, kaikenlainen kuuluvuus tälle idealle täällä on hyväksi! Saimme kuulla idean olevan erittäin hyvä ja varmasti myös toimiva täällä. Kaikkein paras palaute tuli kuitenkin perheen isältä - hän oli sanonut journalistille olevansa vessasta erittäin iloinen. Vessa on kuulemma moderni, siisti, hyvin toimiva ja myös lapsiystävällinen. Tuntuu siltä että vessa tulee ainakin tällä perheellä olemaan jatkossakin käytössä - jee!
Meidän kasvatuskokeet aloitettiin siis tiistaina, ja perjantaina näytti siltä että ei niitä kovin kauaa tarvitse jatkaa... Näytti nimittäin pahasti siltä, että virtsalla lannoitetut kasvit olivat kuihtuneet pois - toisin kuin kasvit, joita oli kasteltu pelkällä vedellä. Ne kasvit, joille oli annettu laimennettua virtsaa, olivat näiden kahden väliltä. Ei siinä niin pitänyt käydä! Katsellaan nyt vielä tulevalla viikolla onko mitään uutta tapahtunut. Luulenpa että meidän täytyy alkaa miettiä tapoja, joilla virtsa saataisiin haihdutettua. Tutkaillaan asiaa...
Virtsan bakteerikokeita on vielä tarkoitus jatkaa muutamalla testillä, kun kerta nämä ensimmäisetkin onnistuivat näin hyvin. Aika paljon bakteereita löytyi kuitenkin perheen virtsasta, jännä kokeilla että onko paljon eroa omaan virtsaan. Voisi sitten pohdiskella syitä ja seurauksia, kun kaikki kokeet saadaan tehtyä. Mutta saatiinpahan nyt jo todistetuksi se, että virtsa sisältää paljon vähemmän bakteereja, kuin esim. tuo koulun pulpetti, josta otimme näytteen Moshissa. Siinä oli huomattavasti enemmän bakteereja, kuin tässä auringossa seisottamattomassa virtsassa! Eiköhän silläkin saada todistetuksi paikallisille se, ettei virtsa ole mitään hirveää myrkkyä.
Siirrettiinkin sitte projektipaikalla vierailu torstailta perjantaille, kun silloin matkaan lähti myös journalisti kirjoittamaan kuivakäymälästä artikkelia johonkin lehteen! Hänen kuvatessaan ja tutkiessaan paikkaa tutkiskelimme sitten Juhan kanssa vessan kuulumisia. Tällä kertaa ulosteastiaan oli laitettu paljon lehtiä ja heiniä, käsienpesupullo oli täytetty ja vessa oli siisti. Alkuviikon palaute oli siis mennyt hyvin perheen isälle perille! Lisäksi perheen isä vaikutti hyvin tyytyväiseltä ja iloiselta, joten ilmeisesti minun murehtiminen siitä, olinko liian kiukkuinen hälle viimeksi, oli ihan turhaa. Tällä kertaa kuitenkin näytin perheen isälle peukkua ja kehuin kovasti että veri guud veri guud =)
Haastattelutilanne lehteä varten. (c) Juha |
Artikkelia varten selostin sitten kuivakäymälän ideaa ja käyttöä journalistille, joka tuntui olevan myös erittäin innoissaan aiheesta. Meillä jäi Juhan kanssa vähän epäselväksi mihin kyseinen artikkeli tulee, mutta ainakin journalisti on Art in Tanzanian omaa työporukkaa. Ihan sama mihin lehteen juttu tulee, kaikenlainen kuuluvuus tälle idealle täällä on hyväksi! Saimme kuulla idean olevan erittäin hyvä ja varmasti myös toimiva täällä. Kaikkein paras palaute tuli kuitenkin perheen isältä - hän oli sanonut journalistille olevansa vessasta erittäin iloinen. Vessa on kuulemma moderni, siisti, hyvin toimiva ja myös lapsiystävällinen. Tuntuu siltä että vessa tulee ainakin tällä perheellä olemaan jatkossakin käytössä - jee!
Vessapaperitkin lähti lentoon. (c) Juha |
Meidän kasvatuskokeet aloitettiin siis tiistaina, ja perjantaina näytti siltä että ei niitä kovin kauaa tarvitse jatkaa... Näytti nimittäin pahasti siltä, että virtsalla lannoitetut kasvit olivat kuihtuneet pois - toisin kuin kasvit, joita oli kasteltu pelkällä vedellä. Ne kasvit, joille oli annettu laimennettua virtsaa, olivat näiden kahden väliltä. Ei siinä niin pitänyt käydä! Katsellaan nyt vielä tulevalla viikolla onko mitään uutta tapahtunut. Luulenpa että meidän täytyy alkaa miettiä tapoja, joilla virtsa saataisiin haihdutettua. Tutkaillaan asiaa...
Kasvi, jolle ei ole käytetty mitään lannoitetta. (c) Juha |
Kasvi, jota on lannoitettu virtsalla, (c) Juha |
Bakteeritestit sen sijaan onnistuivat odotusten mukaan! Parin päivän kasvatuksen jälkeen oli näkyvissä jo selkeästi ero noiden kahden kokeen välillä. Kuvissa vasemmalla puolella olevaa liuskaa oli kasteltu virtsalla, jota ei ollut seisotettu auringossa. Oikean puoleista liuskaa oli puolestaa kasteltu virtsalla, jota oli seisotettu auringon valossa 4h. Vasemman puoleisessa liuskassa kasvaa huomattavasti enemmän bakteereja, kuin oikean puoleisessa. UV-valolla on siis selkeästi jotakin vaikutusta bakteerien määrään! Näillä Hygicult-liuskoilla saadaan siis suurin piirtein testattua virtsan kokonaisbakteerimäärää.
Bakteeritestejä virtsalla. (c) Juha |
Bakteeritestit ennen ja jälkeen auringossa seisottamisen, vol 1. (c) Juha |
Bakteeritestit ennen ja jälkeen auringossa seisottamisen, vol 2. (c) Juha |
Virtsan bakteerikokeita on vielä tarkoitus jatkaa muutamalla testillä, kun kerta nämä ensimmäisetkin onnistuivat näin hyvin. Aika paljon bakteereita löytyi kuitenkin perheen virtsasta, jännä kokeilla että onko paljon eroa omaan virtsaan. Voisi sitten pohdiskella syitä ja seurauksia, kun kaikki kokeet saadaan tehtyä. Mutta saatiinpahan nyt jo todistetuksi se, että virtsa sisältää paljon vähemmän bakteereja, kuin esim. tuo koulun pulpetti, josta otimme näytteen Moshissa. Siinä oli huomattavasti enemmän bakteereja, kuin tässä auringossa seisottamattomassa virtsassa! Eiköhän silläkin saada todistetuksi paikallisille se, ettei virtsa ole mitään hirveää myrkkyä.
Että sellaista projektin osalta! Aika jännää on tämä omatoiminen projektin suunnittelu ja toteutus. Periaatteessa olemme työharjoittelussa, ja meidän tehtävänä on tehdä mitä meille sanotaan. Käytännössä olemme kuitenkin tehneet kaiken aika alusta alkaen itse - suuniteltu projekti omatoimiseti, päätetty aikataulu, annettu ohjeet paikallisille, pitäneet huolta että paikalliset tekevät mitä sanotaan, hoidettu kirjalliset työt... Jopa päätökset ollaan tehty aikalailla omatoimisesti itse. Yritykseltä on saatu aikalailla ainoastaan rahat projektin tekoa varten ja sen laajempi organisointi. Tällainen työharjoittelu on ihan parasta, kun itse on päässyt näin paljon toteuttamaan ja organisoimaan - vähän työnjohtajalta tuntuu =) Tänää itseasiassa tuli ensimmäistä kertaa koko opiskelujen ajalta sellainen olo, että olisin valmis mihin tahansa oman alan työtehtäviin. Eli vissiin on nyt sitten saavutettu se tarkoitus, joka näillä työharjoitteluilla on. Aika kiva tunne on!
Mutta mitäs tänne muuta kuin projektia? Viikonloppu meni aikalailla shoppaillessa ja rannalla. Ensimmäiset joululahjatkin tuli jo ostettua =) Pikkuhiljaa alkaa jo tuntumaan siltä, että olisi ihan kiva palata Suomeen! Tänäänki rannalla vain haaveilin, kuinka ihanaa olisi nähdä kaikki rakkaat ihmiset, syödä salaattia, ruisleipää ja TERVEELLISTÄ (en tajunnutkaan aikaisemmin kuinka helppoa suomessa on elää terveellisesti!) suomalaista ruokaa, päästä salille tai bodybalance-tunnille, saunaan, kunnon suihkuun, ja nukkua yö ilman että hikoilee lakanoita ihan märiksi. En osannutkaan näitä arkipäiväisiä asioita arvostaa kovin paljoa ennen tätä matkaa. Nuo arkipäivän ihanuudet saa vielä kuitenkin odottaa seuraavat kolme viikkoa! Nyt minä nautin täällä tästä kuumuudesta ja letkeästä menosta! =)
Hakuna matata!
Hakuna matata!
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Paskahommia
Anteeksi kielenkäyttöni, mutta niitä tässä ihan nimen oikeassa merkityksessä on alkuviikosta tehty =) Eli varoituksena tuo otsikko!
Maanantaina meillä ei vaihteeksi ollut autoa ollenkaan käytössä, joten päivä meni suunnitellessa tulevaa sekä rakennusohjeita kirjoitellessa puhtaaksi. Karin luona käytiin vähän keskustelemassa ja seuraavia suunnitelmia viimeiselle neljälle viikolle siis syntyi maanantaina:
- Kasvatuskokeita virtsalla
- Bakteeritestejä Hygicult-liuskoilla virtsasta (tarkoituksena on tutkia vaikuttaako UV-valo jotenkin virtsan kokonaisbakteerimäärään)
- Tämän hetkisen sanitaatiotilanteen kartoituksen koonti puhtaaksi (kysymykset municipalitylle vielä kesken)
- Kuivakäymälän rakennusohjeiden koonti nettisivuille
- Ensimmäisen kuivakäymälän käytön seuranta (saadaan infoa mitä pitää ottaa huomioon seuraavia rakentaessa)
- Uusien vessojen rakentamisen aloitus Jiwe Gumun koululle (me ei rakenneta vaan käydään välillä seuraamassa sujuuko rakentaminen - erityisesti onnistuuko pönttöjen tekeminen)
- Suunnitelma siitä miten kuivakäymäläprojektia saataisiin jatkettua meidän lähdettyä (tämä on minun opparin tarkoitus, niin ainakin ymmärsin)
Eli aika paljon on erityisesti kirjallista hommaa minulla! Se on kuitenkin melkein tärkein asia, jos halutaan että homma jatkuu myös tulevaisuudessa.
Mutta tiistaina päästiinkin sitten paikan päälle katsomaan mitä vessalle kuuluu! Mukaan autokyytiin lähti viisi vapaaehtoista tyttöä ja paikallinen leaderi Aaron (oli vain yksi auto käytössä, joten käytiin ensiksi heidän projekteissa). Ensiksi suunnattiin kukkakauppaan, josta ostimme 9 kasvia kasvatuskokeita varten. Parin tunnin seikkailujen jälkeen pääsimme sitten vihdoin maalle, jossa meitä odotti hyvin käytössä ollut vessa!
Ei voisi uskoa kuinka iloisia oltiin Juhan kanssa, kun huomattiin että siellä ämpärissähän oli kakkaa ja melkein koko virtsakanisteri oli täynnä. Perhe oli siis käyttänyt vessaa, vaikka pelättiin toisin! Aluksi mietittiin onko perhe käyttänyt vessaa laisinkaan, kun edes vessan takana ei haissut miltään. Se olikin vain merkki siitä, että ilmastointi toimii =) Pienen tutkimuskierrokxen jälkeen huomattiin kuitenkin, ettei vessapaperia ollut ollut käytössä hyvin pitkään aikaan (koska ei kahteen viikkoon pääty paikalle tuomaan lisää...), kuiviketta ei ollut käytetty laisinkaan ja että käsienpesuun tarkoitettu vesipullo oli hyvin likainen ja tyhjä. Lisäksi huomasimme, että kakkaämpäri oli melkein täynnä todella löysää ulostetta. Pienen haastattelun jälkeen sitten selvisi, että perhe oli lisännyt ulosteen joukkoon vettä. Muuten perhe oli käyttänyt vessaa aivan oikein - kerran oli perheen isä jopa tyhjentänyt ämpärin kompostoriin. Tosi hyvin toimittu sanoisinko! Haastattelussa selvisi myös, ettei vessan käytössä ollut syntynyt mitään ongelmia. Mielipide vessasta oli edelleen positiivinen myös perheen isällä - aika hienoa oli kuulla!
Pienen haastattelun jälkeen olikin sitten aika ryhtyä hommiin. Ja kenenköhän hommaksi tuo kakkaämpärin tyhjennys sitten tulikin =) Juhan kommentti asiaan oli "sinä sen opinnäytetyön aiheesta teet" ja Aaron pysytteli vessasta koko ajan yli 30 metrin päässä ettei vain mitään pöpöjä saa... Huoh, aikuiset miehet.
Kyllä mä tän kokemuksen nyt kuvallisesti kaikille jaan, sori vaan =)
Tämän jälkeen päästiinkin sitten istuttamaan kasveja maahan kasvatuskokeiden aloittamista varten. Kasveja istutettiin kolmen riveihin niin, että ensimmäisille kolmelle kasville ei anneta veden lisäksi mitään muuta, toiselle kolmen ryhmälle annetaan lannoitteena vedellä laimennettua virtsaa ja kolmannelle kolmen kasvin ryhmälle annetaan lannoitteena täysin laimentamatonta virtsaa. Niistä sitten seurataan, mikä kasvaa parhaiten (jos mikään).
Yksi ongelma tuossa virtsassa kyllä huomattiin. Se oli todella ruskean väristä ja haisi todella pahalta (yleensä sen ei ulosteesta eroteltuna pitäisi niin pahalta haista). Tähän saattaa kuitenkin vaikuttaa se, ettei perhe ollut kertaakaan tyhjentänyt pissakanisteria parin viikon aikana. Ei siis mikään ihme jos se vähän saattoi haista... Täytyy seurata nyt onko virtsa samankaltaista, jos kanisterin tyhjentää parin päivän välein. Tuollaisena sitä ei kyllä jatkossa voi puutarhassa edes kukille käyttää.

Siellä se vessa oli pystyssä! (c) Juha |

Itse hommissa. (c) Juha |
Tämän jälkeen päästiinkin sitten istuttamaan kasveja maahan kasvatuskokeiden aloittamista varten. Kasveja istutettiin kolmen riveihin niin, että ensimmäisille kolmelle kasville ei anneta veden lisäksi mitään muuta, toiselle kolmen ryhmälle annetaan lannoitteena vedellä laimennettua virtsaa ja kolmannelle kolmen kasvin ryhmälle annetaan lannoitteena täysin laimentamatonta virtsaa. Niistä sitten seurataan, mikä kasvaa parhaiten (jos mikään).
Virtsan laimennusta. (c) Juha |
Aloitettiin kasvatuskokeet, (c) Juha |
Yksi ongelma tuossa virtsassa kyllä huomattiin. Se oli todella ruskean väristä ja haisi todella pahalta (yleensä sen ei ulosteesta eroteltuna pitäisi niin pahalta haista). Tähän saattaa kuitenkin vaikuttaa se, ettei perhe ollut kertaakaan tyhjentänyt pissakanisteria parin viikon aikana. Ei siis mikään ihme jos se vähän saattoi haista... Täytyy seurata nyt onko virtsa samankaltaista, jos kanisterin tyhjentää parin päivän välein. Tuollaisena sitä ei kyllä jatkossa voi puutarhassa edes kukille käyttää.
Ulosteesta jäätiin myös pohtimaan Juhan kanssa sitä, että onko perhe oikeasti kaatanut vettä sinne ämpäriin, vai onko heidän uloste vain yksinkertaisesti niin löysää. Pitänee myös seurata sitä ja vähän miettiä parempia vaihtoehtoja sen keräämiseen, jos näin on.
Todella positiivinen yllätys siis oli, miten hienosti perhe oli vessaa käyttänyt! Vähän jäi kuitenkin huono fiilis reissusta, kun aikaa paikan päällä oli niin niukasti. Aaron hoputti ihan koko ajan ja kun sanoin että tarvitsemme ainakin 1,5h paikan päällä olemiseen, niin vastaus oli että saadaan puoli tuntia... Kun hän sitten vielä hoputtamisen ohella nyrpisteli nenäänsä koko ajan (kun minä hoidin niitä niin sanottuja paskahommia) niin johan meni minulla hermo. Kovassa kiireessä en tajunnut edes perheen isälle sanoa mitään kannustavaa vessan käytöstä, vaan ainoat kommentit minulta olivat vain että "vettä ei saa missään nimessä kaataa kakkaämpäriin" ja että "kädet on aina pestävä vessakäynnin jälkeen". Toivon ettei perheen isä vaan suuttunut tai pettynyt... Minulla ainakin jäi siitä näin jälkikäteen vähän huono fiilis. Täytyy korjata asia ensi kerralla - ja silloinhan Aaron ei sinne tule mukaan hoputtamaan!!!
Volunteer houselle lähti sitten mukaan virtsakokeita varten juomapullollinen perheen virtsaa. Tiistaina iltapäivästä sitten teimme kaksi ensimmäistä bakteerikoetta Hygicult-liuskoilla. Ensimmäinen testi tehtiin heti talolle saavuttuamme, ja toinen testi kun virtsaa oli pidetty 4h auringon valossa.
Päätin sitten että loput bakteeritestit teen ihan omalla virtsalla. Sen verran pahan hajuista oli tuo perheen virtsa =)

Virtsaa seisotettiin 4h auringonvalossa. |
Valmiit bakteeritestit jätettiin kasvamaan pariksi päiväksi. |
Päätin sitten että loput bakteeritestit teen ihan omalla virtsalla. Sen verran pahan hajuista oli tuo perheen virtsa =)
Tänään pitikin sitten pitää pieni "taukopäivä", kun eilen saatiin niin paljon tehtyä. Näitä "taukopäiviä" tuleekin varmaan tässä viimeisten viikkojen aikana vähän enemmän, kun on saatava noita hommia myös kirjoitettua ylös. Tuli sitä sitten myös vähän pyykättyä ja järkättyä huonetta, kun sain tänään vihdoista viimein Siinan ja Sannin Sansibarilta kolmeksi viikoksi samaan huoneeseen! Pääsee taas treenaamaan juoruamista suomenkielellä, jei =)
Tällaista siis alkuviikosta! Aika kakkapitoista juttua, mutta mitäs muutakaan kun kyseessä on vessaprojekti. Huomenna voisi sitten taas lähteä maalle katsomaan meidän kasveja ja keksimään parempi ratkaisu tuolle käsienpesulle.
Lala salama!
Lala salama!
maanantai 12. marraskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)