Arkipäivää Tansaniassa

En ole tänne blogiin kerennyt/jaksellut oikein kirjoitella viikon mittaan, vaikka ollaan aika paljon saatu jo projektiakin aikaan! Huomenna lupaan kuitenkin laitella kattavan selostuksen siitä mitä kaikkea on tällä viikolla tehty, koska nyt ajattelin tehdä pienen postauksen siitä minkälaista normaali arki on täällä toisella puolen päiväntasaajaa.

Jokainen aamuhan alkaa täällä oikeastaan silloin kuin itse siltä tuntuu. Aamuisin on todella helppo herätä kukon kieuntaan ja siihen että aurinko paistaa jo seitsemän aikoihin niin kirkkaasti ja kuumasti että siihen herää. Ensimmäisinä viikkoina aloittelimmekin päivää jo kahdeksan aikoihin, mutta nyt tämän viikon aikana olen itse venyttänyt päivän aloittamista jo vähän yli yhdeksään =) Juha on jo tullut kyselemän parina aamuna että olenko kipeä, kun ei näy aamupalalla... taitaa tuntua jo vitamiinien ja raudan puutos, kun on ollut parina viime aamuna todella hankalaa nousta sängystä.

Aamupalaksi on sitten pelkkää täysin valkoista paahtoleipää ja sen päälle joko voita, maapähkinävoita tai hilloa. Ruoaksi on sitten yleensä joko valkoista riisiä, pastaa tai perunaa sekä papuja tai pari lihanpalaa. Yleensähän siinä käy niin, että viimeisille jonossa olijoille ei ole enää yhtään lihaa jäljellä. Saamme siis talolla aamupalan lisäksi yhden aikoihin lounaan ja seitsemän aikoihin illalla päivällisen. Ensimmäiset kolme viikkoa meni ihan hyvin ruoan kanssa, mutta nyt on hitusen alkanut tökkimään. Ilmeisesti pakko alkaa käydä pari kertaa viikossa suhteellisen pitkän matkan päässä kauppakeskuksessa  ostamassa jogurttia ja hedelmiä sekä pyytää Suomesta hapankorppuja aamupalaksi =) mitään muuta ei ole niin ikävä kuin MUSTIKOITA (varsinkin kun tiedän että niitä on nyt Suomessa saatavilla)!!!

Arkipäivää kaduilla. (c) Juha

Yleensä aamupalan jälkeen lähdemme sitten tekemään projektia, jota tehdään milloin missäkin. Näemme aika paljon todellista paikallista elämää - erityisesti sitä mitä se on ihan ydinkeskustan ulkopuolella (ydinkeskustaa en vielä oikeastaan ole edes matkan aikana nähnyt, koska meidän talommekin sijaitsee noin 30km päässä keskustasta). Pieniä asutuskeskuksia on siellä täällä, ja niissä on yleensä koulu, pari elintarvikeputiikkia sekä muita pieniä liikkeitä. Ennen aina ajattelin miten ihmiset voivat elää näin, mutta nyt ymmärrän että se on ihan normaalia täälä. Ihmiset viihtyvät, ovat onnellisia ja heillä on omat tapansa toimia. Eivät ehkä välttämättä parhaimmat, mutta he eivät ainakaan valita - toisin kuin monet suomalaiset =)

Lehmät käyskentelevät vapaasti ympäriinsä. (c) Juha

Suomessa sattuu olemaan hirveä katastrofi jos sähköt menee poikki pariksi tunniksi: jää juuri paras sarja näkemättä ja ollaan ihan toimettomia (joo'o, olen itsekin syyllistynyt tähän aikaisemmin). Täälä sähkökatkoja on noin pari kertaa viikossa, toisinaan päivän mittaisia (ja pimeällähän on todella pimeää). Minkäänlaista katuvaloverkostoahan täälä ei ole, ainoat valot pimeällä tulevat talojen mahdollisista valoista. Monien katujen varsilla poltetaan yöaikaan myös tulta, joten kyllä sitä valoa aina jostain saadaan (en tiedä polttavatko roskia, ainakin haju on sen mukainen). Mutta ei se elämä täälä pimeän tullen pysähdy... ja meillähän on sähkökatkojen varalle taskulamput keksitty =)

Netti täällä toimii yllättävän hyvin! Tosin siihen syynä taitaa olla se että panostin itse puhelimeeni liittymän yhteyteen kuukaudeksi rajattoman netin, jonka saan sitten yhdistettyä myös läppäriini. Ei tästä blogin kirjottamisestakaan - saati kuvien lisäämisestä - tulisi mitään tällä talon netillä.

Apinaleipäpuun hedelmä - oli aika hyvää! (c) Juha

Olen niin iloinen siitä, että meidän projekti on jotain todella konkreettista! Joka päivä näkee aina jotain uutta. Esimerkiksi eilen kun taas kävimme katsomassa maalla miten huussin perustukset valmistuvat, niin isosta vieressä olevasta apinanleipäpuusta tippui juuri samaan aikaan hedelmä. Siitä saimme sitten kumpikin omat vitamiinipommit mukaan matkaan! Kyseinen hedelmä sisältää kuulema hyvin paljon vitamiineja ja rautaa, ja paikalliset lapset käyttävät sen siemeniä karkkeina (kyllä on paljon paremmat karkit täälä päin maailmaa!). Tosi hyvää oli, ja tulipahan saatua vähän vitamiinejakin =)

Kuivakäymälän rakennuspaikalla. (c) Juha

Paikallisten ihmisten kanssa toimeentuleminen vaihtelee aika paljon. Suurin osa ihmisistä on todella ystävällisiä, hyvänä esimerkkinä perhe jonka pihalle rakennamme tuon ensimmäisen käymälän. Joka kerta on todella ystävällinen ja lämmin vastaanotto talolla! 

Tiesin että valkoihoisena täällä tulee herättämään todella paljon huomiota, mutta en osannut kuvitella että todellakaan näin paljon. Toissapäivänä kun kävimme maaseudulle mennessä ostelemassa rakennustarvikkeita vähän syrjäisemmästä paikasta, olin todella onnellinen että minulla oli Juhan lisäksi seurana kaksi paikallista miestä. Sattui nimittäin olemaan samassa paikassa paikallinen vapaa-ajan viettopaikka ja baari. Kyllä tuli saatua hyvin paljon katseita paikallisilta pojilta, ja tulipahan joku paikallinen juoppokin siihen sitten säheltämään. 

Jalkapallopelissä.

Saatiin sitten porukalla todella eilen illalla kokea se, minkälaista on olla valkoihoinen Afrikassa. Lähdettiin nimittäin jalkapallopeliin, jossa pelasi vastakkain kaksi Tansanian parasta jalkapallojoukkuetta. Matkaan lähdimme pari tuntia ennen pelin alkamista, mutta paikan päälle päästiin vasta noin 45min pelin alkamisesta hirveiden ruuhkien takia. Kun päästiin areenan aitojen ulkopuolelle niin kaikki mukana olleet paikalliset leaderit hokivat että täytyy olla nyt todella varovainen tavaroiden kanssa. Ennen kuin bussi oli edes ehtinyt pysähtyä, niin yksi ulkona oleva paikallinen nappasi avoimen ikkunan kautta yhden tanskalaisen sylistä jotakin (ei saanut kuitenkaan mitään arvokasta). Istuttiin siinä sitten kuumassa ja tunkkaisessa minibussissa ikkunan visusti kiinni, kun hirveä määrä paikallisia ihmisiä pyöri bussin ulkopuolella ja yritti päästä sisään. Loppuen lopuksi tarvitsimme kahdeksan poliisia pamppujen kanssa vartioimaan bussia... 

Lippuja saimme sitten odotella tovin, jonka jälkeen bussi pääsi ajamaan aitojen sisäpuolelle ja pääsimme juosten katsomaan pelin loppua, jota kesti enää noin 15min. Oli kyllä ihan sen arvoista maksaa 5e viidestätoista minuutista paikallisessa jalkapallopelissä! Päästiin nimittäin johonkin poliisien katsomoon istumaan, kun koko muu stadioni oli tupaten täynnä paikallisia ihmisiä. Meno oli kyllä aikamoista!

Kenties vähän jännittynyttä porukkaa.

Sen 15min pelin katsomisen jälkeen meidän piti sitten odottaa, että kaikki muut ihmiset pääsevät ensiksi ulos. Tungokseen emme voisi missään nimessä kuulema mennä. Vaikka saatiin jopa pari poliisia saattamaan meitä bussin luokse, niin silti paikalliset leaderit sanoivat että heidän olisi parasta kantaa laukkumme. Päästiin sitten lopulta turvallisesti bussille, jota poliisit jäivät vahtimaan kunnes päästiin liikkeelle. Tuo pieni kävelymatka oli kuitenkin jotain aivan käsittämätöntä: meitä tuijotettiin, kuvattiin, osoiteltiin ja meistä puhuttiin. En ole koskaan ennen kokenut mitään vastaavaa. Kaikkien ihmisten päät kääntyivät kun me käveltiin vain pieni matka stadionilta bussille. Vaikka meitä 15 valkoihoista oli saattamassa kaksi poliisia ja mukana oli kuusi paikallista miespuolista leaderia, sanottiin meille silti että laukuista pitää pitää todella kovaa kiinni. En tiedä tunsiko siinä itsensä julkkikseksi vai eläintarhan eläimeksi - mutta aikamoinen kokemus oli! Ehkä hetken mietin kannattaako lähteä lauantaina erääseen suurkonserttiin, joka järjestetään Darissa aina kerran vuodessa...

Pyykkäystä.

Tänään sitten päätin pitää vain rauhallisen illan ja pyykkäilin samalla. Tosin se oli ehkä hieman hankalaa, kun sitä mukaan kun vati täyttyi vedestä se myös tyhjeni pohjassa olevan reiän kautta =) En ymmärrä miten minusta joskus tuntui siltä että Suomessa vaatteiden peseminen vie aivan liikaa aikaa - vaikka käytössä on pesukone!!!

Hyvin kuivuu!

Ihanaa tämä asioiden pohtiminen ja höpiseminen =) Kohta on jo neljä viikkoa vierähtänyt tätä matkaa ja jäljellä on vielä reilu yhdeksän viikkoa. Vaikka tämä arkinen elämä täälä kuulostaakin todella erilaiselta ja ei niin hehkeältä, niin kyllä minä tästä nautin! =) pidän niin paljon siitä tunteesta kun alan ymmärtämään yhä enemmän mikä on todella tärkeää ja mikä ei. Tätä on vain todella vaikea selittää - pitäisi jokaisen kokea itse!

Hakuna matata!