maanantai 1. lokakuuta 2012

Zanzibar - karibu!

Täällähän toimii tänään netti niin hyvin että voisin kertoa loppuviikon Sansibarin reissusta kuvien avulla. Lähdimme siis noin 15 hengen porukalla torstai-aamuna pikalautalla kohti Sansibaria. Mukana oli sekä vapaaehtoisia sekä muutama meitä työharjoittelijoita. Matka lautalla Darista Sansibarille kesti noin 2h, mutta kokonaan matkaa teimme Afrikan tyyliin noin 6h. Minä tietenkin unohdin ottaa matkalle mukaan tuon keltakuumerokotuskortin, jota tarvitaan oikeastaan ainoastaan vain matkustettaessa Sansibarille. Onneksi onnistuin livahtamaan kuitenkin satamassa niin ettei sitä minulta edes kyselty =)

Saapuminen Sansibarin satamaan.

Ensivaikutelma Sansibarista oli paljon parempi kuin Darista - tuntui kuin olisi saapunut ihanaan paratiisiin. Satamasta lähdimme sitten kohti hostellia, jossa pääsi vihdoin kolmen viikon tauon jälkeen ensimmäistä kertaa kunnon suihkuun!! Ja vielä lämpimällä vedellä. Kyllä teki hyvää! Torstaipäivään kuului suihkun ja ruokailun lisäksi vielä shoppailua tyttöjen kesken paikallisissa kojuissa, joista mukaan lähti mekko, housut ja laukku. Illalla suuntasimme sitten porukalla yöruokatorille, joka siis koostui monista eri ruokalajeja valmistavista kojuista. Kyllä sitä vähän tuli mietittyä uskaltaako syödä vai ei, mutta hyvää oli ja kyllä kannatti! Loppuilta menikin sitten nauttiessa paikallisesta yöelämästä.


Shoppailua.

Perjantaina suuntasimme sitten heti aamusta uimaan delfiinien kanssa. Aivan ihanat maisemat oli kun saavuimme paikalliseen venesatamaan! Mukaan otimme räpylät ja snorkkelit, jonka jälkeen pakkauduimme pieneen veneeseen. Sää ei ollut kovin hyvä alkuun ja nousuveden takia myös aallokko oli hyvin kova. 


Paikallinen venesatama. (c) Juha

Delfiinejä saimme etsiä hyvin pitkään, ja kun vihdoin pari näimme niin oli aallokko niin kovaa että meitä varoitettiin siinä uimisesta. Siinä sitten noin puolet porukasta lähti snorklailemaan delfiinien perään - minä mukaan lukien. Heti veteen hypättyä ei delfiinejä kuitenkaan näkynyt enää missään jolloin oli taas aika nousta takaisin veneeseen. Tätä jatkoimme noin viisi yritystä, kunnes ohjaaja päätti liian kovan aallokon takia lähteä takaisin päin. Ei tullut sitten uitua delfiinien kanssa, mutta meduusan kanssa kyllä... Juuri ennen kuin olin viimeisen kerran nousemassa veneen kyytiin tunsin hirveää poltetta rinnassa ja leuassa - ihan kuin olisi monta pientä sähköiskua saanut peräperään. Vedessä ei kuitekaan nähnyt mitään kovan aallokon vuoksi, joten tuli siinä sitten vähän kiire nousta veneeseen. Kun kerroin muille asiasta niin selvisi että olin todennäköisesti törmännyt meduusaan. Noh, tulipahan sekin sitten koettua. Ei kuitenkaan onneksi mitään palovammoja tullut =)


Sukellusta delfiinien kanssa. (c) Juha
Takaisin päin tullessa itse kukin voikin sitten veneessä erittäin merisairaasti kovan aallokon takia. Veneenä kun oli suhteellisen pieni puuvene joka keikkui todella helposti. Ei ollut kovin montaa ihmistä joka ei olisi vähän väliä kurkotellut laidan yli. Toki en sitten tiedä että voisiko edellisen illan juhlimisella olla ollut jotain vaikutusta asiaan =) 


Rannalla löhöilyä.

Delfiinireissun jälkeen suuntasimme sitten pohjoiseen osaan Sansibaria, paikkaan nimeltä Kendwa, jossa meille oli vuokrattuna iso talo läheltä rantaa. Viikonloppu menikin sitten levätessä rannalla, nauttiessa lämpimästä merivedestä ja auringosta, syöden hyvää ruokaa ja osallistuen lauantaina järjestettyyn full moon partyyn. Täyden kuun lisäksi saimme nauttia hienoista auringonlaskuista suoraan talon parvekkeelta. Tulipahan huomattua myös selkeästi se, kuinka nopeasti näin lähellä päiväntasaajaa aurinko oikein laskee, tai nousee - ihan muutamassa minuutissa.


Auringonlaskua parvekkeelta. (c) Juha

Sunnuntaina sitten saavuimme takaisin volunteer houselle Dariin illalla noin puoli seitsemän aikoihin. Aivan ihana reissu oli, vaikka nyt väsyttääkin paljon enemmän kuin lähtiessä =) Parasta kuitenkin oli se että pääsi vihdoin tutustumaan kunnolla muihin työharjottelijoihin ja vapaaehtoisiin. Tuli myös huomattua se, kuinka hyvin tähän erilaiseen elämään täällä on jo tottunut. Kaikkien asioiden odottaminen sujuu nyt jo aikas hyvin (törmättiin päivällä noin viiteen eri ongelmaan liittyen takaisin tuloon lautalla yms.) ja suuressa ihmismassassa paikallisten keskellä liikkuminen ei myöskään tunnu enää oudolta. Parasta kuitenkin oli se kuinka hyvältä tuntui palata tänne talolle ja huomata kuinka ihanalta tuntuu päästä peseytymään toimimattomaan suihkuun, pukea itse käsinpestyt puhtaat vaatteet päälle, syödä ruokaa jota on tarjolla sekä päästä omaan sänkyyn moskiittoverkon alle kirjottamaan blogia ja nukkumaan. Jotekin nämä aika alkeelliset olot tuntuvat tosi vapauttavilta ja rennoilta kaiken matkustelun ja paikasta toiseen hyppäämisen jälkeen. En olisi uskonut että jossain vaiheessa nautin siitä. Se on se rento meno!

Usiku mwema!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti