sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vessa valmistuu!

Täytyy nyt vielä sunnuntai-illan ratoksi tehdä tämä postaus (jonka lupasin jo perjantaiksi...) viikon aikaansaannoksista, jotta Mikkelissä ei luulla että täälä vain lomaillaan =) Ennen Sansibarille lähtöä saimme siis aloitettua tuon vessanpöntön tekemisen. Maanantaina kuitenkin totesimme, että tuo läppä olisi hyvä tiivistää uudelleen silikonilla ja letkun paikkaa olisi hyvä muuttaa vähäsen. Clementin apupoika siis auttoi meitä ennen Sansibarille lähtöä pöntön rakentamisessa, mutta vaikka kuinka yritti selittää mitä pitää tehdä niin aina jäi jotain kuitenkin epäselväksi. Oli sitten itse pakko tehdä homma uudelleen, jotta pöntöstä tulisi toimiva. Maanantaina lisäilimme sitten lisäksi tuohon pöntön istuinosaan jonkin verran rautalankaa, jolla myöhemmin kiinnitämme tuon ämpärin istuimeen kiinni. 

Istuinosa ja ämpäri ennen sementointia. (c) Juha

Kun istuinosaan oli saatu laitettua rautalanka, pääsimme sitten sementoimaan. Tämä oli oikeastaan vaihe, johon tarvitsimme paikallisten apua. Meistä kumpikaan ei ole koskaan mitään sementtiä käyttänyt, eikä ollut hajuakaan miten sitä edes tehdään. Noh, eipä se kovin kummoiseksi osoittautunut. Tästä lähin siis osaan sementoida vaikka mitä =) Ensiksi siis otettiin vain pihamaalta hiekkaa, joka siivilöitiin harjan läpi. Näin saatiin mahdollisimman hienojakoista hiekkaa. Siihen sitten sekoitettiin oikeassa suhteessa sementtiä ja vettä. Muistaakseni suhde oli 3 osaa hiekkaa ja 1 osa sementtiä. Vettä sitten kaadettiin kasaan tehtyyn pieneen kuoppaan sopivasti niin, että massasta tuli juuri oikean paksuista.

Hiekan siivilöintiä. (c) Juha

Muovinen istuinosa täytettiin sitten tuolla valmiilla sementtimassalla. Parista kohdasta jätettiin näkyviin rautalankaa, jolla sitten saatiin sementin kuivumisen jälkeen kiinnitettyä ämpäri istuimeen. Sementin annettiin kuivua yön yli, ja sitä kasteltiin aina välillä halkeilemisen ja murenemisen estämiseksi.

Istuinosan sementointia. (c) Juha

Kuivunut istuinosa kiinnitettiin sitten seuraavana päivänä kiinni ämpäriin. Tämän jälkeen sementoimme istuimen ja ämpärin kiinni toisiinsa. Täällä on tullut huomattua se, että jos haluaa jotain rakennushommia tehdä itse, niin niihin täytyy oikeasti tunkea mukaan =) Tässäkin tapauksessa Clementin apupoika vähän ihmetteli, kun sanoin haluavani myös itse sementoida pönttöä enkä vain katsoa vierestä ja sanoa mitä pitää tehdä. Ei vissiin täällä ole kovin normaalia se, että tytöt myös likaavat kätensä tällaisissa hommissa. Tämän jälkeen sementin annettiin taas kuivua yön yli, kunnes seuraavana päivänä pääsimme jo kääntämään pöntön oikein päin.

Sementointi on kivaa! (c) Juha
Alkaa näyttää jo pöntöltä. (c) Juha

Torstaina sitten odottelimme Clementin apupoikaa jonkin aikaa, jotta pääsisimme aloittamaan taas hommat. Aikamme odoteltua päätimme kuitenkin alkaa hommiin ihan itse - ei se sementin tekeminen nyt niin hankalaa ollut ja tavarat löysimme talon takaa. Viimeinen sementointivaihe siis tehtiin täysin alusta alkaen itse. Tässä vaiheessa pönttö jo alkoi näyttää aikalailla pöntöltä =) Perjantaina sitten maalasimme kuivuneen pöntön täysin valkoiseksi. Viimeisestä vaiheesta ei valitettavasti ole kuvaa, kun en niitä ole vielä Juhalta saanut.

Melkein valmista. 
Pöntön rakentamisen ohella olemme sitten viikolla iltapäivisin käyneet siellä käymälän rakennuspaikassa aloittamassa pohjustushommia. Clementinhän piti tuo pohjustus tehdä jo sinä aikana, kun olimme Sansibarilla. Maanantaina kuitekin totesimme ettei mitään ole tapahtunut =) Näin ollen olemme sitten itse lähteneet mukaan katsomaan että hommat etenee... (ihan hyvä toisaalta, koska nyt näemme myös miten käytännössä tuo pohjustus tehdään). Maalle mennäksemme tarvitsemme kuitenkin aina auton, jota ei todellakaan ole aina käytettävissä. Vessarakennuksen pohjustus siis edistyy erittäin hitaasti.

Clement mittailemassa pohjustusta varten. (c) Juha
Ensiksi mittailtiin "tarkasti" maata ja merkattiin seinien paikat kepeillä ja köydellä. Tämän jälkeen maata kaivettiin alueelta noin 10cm pois, jonka jälkeen se täytettiin sementti-kivimassalla. Tämän jälkeen pohjustus jätettiin kuivumaan yöksi.

Työskentelyn välissä vähän pohditaan. (c) Juha

Palasimme sitten seuraavana päivänä tarkistamaan miten pohjustus voi, ja miten rakennus sujuu. Clement oli ilmeisesti antanut rakennusohjeet paikallisille, jotka olivat jo homman ahkerasti aloittaneet. Heti auton saavuttua pihaan huomasimme kuitenkin, että pohjustus oli rakennettu aivan väärin. Toista päätyä ei oltu jätetty laisinkaan avoimeksi, vaikka niin olisi pitänyt tehdä. Siinä sitten Clement höpötteli jonkin aikaa rakentajien kanssa, kunnes tuota pohjustusta alettiin purkaa. Todella tyytyväisiä saadaan olla Clementin apuun! Ei tästä tulisi mitään ilman häntä.

Clement selittää mikä meni pieleen. (c) Juha
Perjantaina oli sitten tarkoitus lähteä katsomaan mitä käymälän pohjustuksille kuuluu, sekä tekemään ne loppuun. Ei ollut kuitenkaan autoa käytössä, joten sovimme Clementin kanssa, että lähdemme sitten lauantaina (jotta saataisiin hommat etenemään). Clement oli lauantaiaamuna täysin valmiina lähtöön (toisin kuin ehkä me), mutta autoa ei silloinkaan ollut. Saas nähdä nyt sitten huomenna josko päästäisiin vihoin tekemään pohjustukset loppuun!

Aika paljon on kuitenkin saatu tämän viikon aikana tehtyä. Pönttö sentään on jo ainakin valmis (ei olisi jos emme itse olisi hoitaneet myös ostoksia omilla rahoilla tai tehneet kaikkea muutakin alusta asti täysin itse). Olisi tuo pohjustuskin, josko olisi vain auto käytettävissä päivisin. Se taas on tämän yrityksen huonon organisaation vika, ei meidän, Clementin tai kenenkään joka tätä projektia tekee. Clementille saadaan kyllä olla todella kiitollisia - hän on ymmärtänyt täysin mitä haluamme tehdä ja on valmis työskentelemään myös vapaapäivisin! Eikä häntä tunnu häiritsevän myöskään se, kun minä sanon mitä täytyy tehdä ja milloin =) (kuulin vähän sellaista juttua, että siitä hän ei välttämättä pidä). Yhteistyö siis tuntuu sujuvan ihan hyvin!

Mutta vielä lyhyesti viikonlopun saldo:
-  perjantai: paikallista baaria ja yökerhoa
-  lauantai: koko päivä maaten sängyssä parannellen perjantaina satuttamaani jalkaani (ja ihan selvänä olin kyllä!!!) --- vessankin piti kontata :(
-  sunnuntai: rannalla löhöilyä ja afrikkalaista elämää viettäen ilman sähköjä & peseytymistä (jalka sentään jo parempi!)

Tällä hetkellä näyttää että läppärissä on akkua jäljellä noin 10%, ja huhun mukaan sähköt olisivat poissa jopa viisi päivää... (ilmeisesti jotain korjaustöitä?) Eli tämäkin postaus on minun läppärin hyvän akkukeston ja puhelimen netin ansiota! Katsellaan sitten viiden päivän päästä =)

Amani na upendo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti